Pientä johdantoa.
Hei. Tämän lautapeliblogin tarkoitus on arvioida nimensä mukaisesti lautapelejä, niin uusia kuin klassikkopelejäkin. Mikään ammattilainen pelien suhteen en ole, mutta olen aina innokas kokeilemaan ja oppimaan uusia pelejä.Vaimoni kanssa pelaamme lähes joka viikko jotakin lautapeliä, "Menolippu" pelin kortit ollaan jo kerran kulutettu puhki ja lautapelien määrä tällä hetkellä on jo toisella kymmenyksellä, eli kai sitä jonkinlaisesta lautapeliharrastuksesta voi jo puhua.
Yleensä suosin hieman "kevyempiä" lautapelejä, jotka kaikkien on helpompi oppia. Peli-iltoina ei yleensä ole aikaa liian montaa tuntia pelata, eli nopeasti ymmärrettävät pelit antavat uusillekkin pelaajille mahdollisuuden suunitella strategioita jo ensimmäisellä pelikerralla. Mutta tietenkin silloin tällöin kunnon intensiiviset lautapeliviikonloput muiden harrastajaystävien kanssa on poikaa.
Arvostelun perusteet.
Blogissani pyrin arvostelemaan mahdollisimman monipuolisesti eri lautapelejä.
Tavoitteena olisi saada sinut löytämään uusia kiinnostavia lautapelejä.
Yritän vähän kategorioida lautapelejä eri osastoihin esimerkiksi, Seurapelit, Stradegiapelit ja Korttipelit.
Yritän puolueettomasti antaa jokaiselle arvostelemalleni pelille pisteen 1-10 kolmesta alueesta
Mekaniikka, Ulkonäkö, Viihdyttävyys.
Näistä kolmesta sitten koostuu yleisarvosana pelille.
Lopuksi.
Blogissani en ala kertomaan sen suuremmin pelien ohjeita, mutta toki minulta saa kysyä jos on kinkkisiä pulmia ohjeiden ymmärtämisen kanssa.
Minulle saa myös ehdottaa pelejä joita haluatte minun arvostelevan.
Toivottavasti nautitte blogistani!
Seurataan! 👍
VastaaPoista